Viime aikoina julkisuuteen on jälleen noussut kohu naisten oikeuksista Saudi-Arabiassa. He saivat elokuun alussa viimein oikeuden ajaa autoa. Oikeus, joka on itsestään selvä meille länsimaisen kulttuurin etujen nauttijoille. Tämä on vain jäävuoren huippu Saudi-Arabiassa, jonka alle kätkeytyy iso liuta ihmisoikeusrikkomuksia. Saudi-naiset joutuvat vääjäämättä ja jatkuvasti epätasa-arvoisen kohtelun ja lain uhreiksi.

 

Saudi-Arabian ihmisoikeusrikkomuksiin on kuitenkin puututtu. EU on seurannut Kanadan perässä neuvottelemaan ja ohjeistamaan rakentavasti saudeja tasa-arvon ja ennen kaikkea aidon ihmisyyden saavuttamiseksi. Mielestäni on erittäin perusteltua ja positiivista, että kyseiseen asiaan on puututtu.

 

Ensisijaisesti on tärkeää, että tietyt ihmisoikeudet toteutuvat ilman mitään rajoitteita. Huomattavaa on myös se, että maantieteellisesti Lähi-itä ja nimenomaan varakas öljyvaltio Saudi-Arabia ovat EU:lle tärkeitä markkina-alueita, joiden kanssa se haluaa tehdä yhteistyötä. Jotta tämä onnistuisi, on tärkeää, että tietyt perusoikeudet saavat jalansijaa kohdemaassa. Ilman näiden toteutumista, olisi yhteistyö moraalisesti tavalla tai toisella vaivalloista EU:lle.

 

 

Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-10348845