EU on pyytänyt lisätietoja Saudi-Arabiassa pidätettyjen naisten oikeuksista 

Yle 11.8.2018 

 

 Naisten oikeudet ovat olleet koetuksella Saudi-Arabiassa. Saara Hirvosen tekemässä uutisessa pureudutaan siihen, kuinka EU haluaa puuttua naisten oikeuksiin Saudi-Arabiassakin.  

Naiset ovat saanet luvan ajaa autoa Saudi-Arabiassa vasta elokuun alussa. Euroopan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan edustaja on ollut yhteydessä Saudi-Arabiaan. EU on korostanut ennen kaikkeaan ihmisen oikeutta puolustaa oikeuksiaan. Saudi-Arabia on viime aikoina pidättänyt paljon naisia, jotka ovat tuoneet esille omia oikeuksia. Kanada vaatii vangittujen aktivistien vapauttamista. Saudi-Arabiassa tapahtuu muitakin ihmisoikeusrikkomuksia, jotka toivon mukaan nousevat isoksi puheen aiheeksi mahdollisimman pian. 

 Mielestäni EU on oikealla asialla, kun lähtevät tutkimaan onko naisilla kunnollisia oikeuksia. Tuntuu käsittämättömältä, ettei vieläkään naisilla ole kaikkia samoja oikeuksia kuin miehillä. Jos naisten oikeuksien torjumien jatkuu voitaisiinko siltikään Euroopassa tehdä asialle mitään? En usko, että EU tai Kanada uskalla suututtaa Saudi-Arabiaa, koska se on kuitenkin tärkeä öljyn lähde molemmille.