Pakolaiskriisi on ollut uutisten otsikoissa jo monia vuosia. Monet pakolaiset tulevat Eurooppaan hyvin huonoista oloista sekä joutuvat matkallaan ylittämään monenkin kohtaloksi koituneen Välimeren. Tilanne on pahimmillaan selkeästikin välimerenmailla, jonne pakolaiset ensimmäisinä saapuvat. Maan jonne pakolainen ensimmäisenä saapuu hoitaa pakolaiset.  Omasta mielestäni tämä ei ole toimiva ratkaisu Euroopassa. Paine kertyy Italialle, Kreikalle sekä Espanjalle.

 

Italiassa tilanne on nousut pintaan viime kuukausina. Italian sisäministeri on sanonut, että Diciotti laiva täynnä pakolaisia ei saa rantautua Italian satamiin. Samalla varapääministeri uhkaa lopettavansa maksut EU:lle, ellei tilannetta saada kuriin. Mielestäni turha uhkailu on näin vakavassa asiassa turhaa. Varapääministeri varmana tietää, ettei maksujen jättäminen maksamatta ole helppoa. Mutta ei ole ihme, että Etelä-Euroopan maat ja heidän kansalaisensa hermostuvat. Euroopan unionin tasolla päätökset siitä miten pakolaiskriisi pitäisi hoitaa, etenee liian hitaasti. Unionin on otettava vastuu ja luotava selvät käytänteet, miten pakolaisten saapuessa toimitaan ja miten ja missä pakolaishakemukset käsitellään. Mielestäni käytännöllistä olisi luoda keskuksia Etelä-Eurooppaan jonne pakolaiset voisivat mennä. Tai jos ajatellaan järkevämmin olisi hyvä luoda keskuksia Euroopan ulkopuolelle. Keskuksissa voitaisiin käsitellä hakemukset ja sen jälkeen katsoa mihin pakolaiset sijoitettaisiin. Olen itse ymmärtänyt että tämänkaltaista ajatusta unionin tasolla herätelty.

 

Kaikkien Euroopan maiden tulee ottaa vastuu pakolaisista sillä muuten Etelä-Euroopan maat kohtaavat liikaa painetta ja tilanne voi kärjistyä. Euroopan ja unionin on pysyttävä käsittelemään pakolaisasiat yhdessä sekä luovat selkeät ohjeet jotka koskisivat kaikkia.

 

https://yle.fi/uutiset/3-10368622